Skip to main content
Vilhon Paja

Vilho Väisälä

Vilho Väisälä (28.9.1889 – 12.8.1969) oli suomalainen älykkö, keksijä ja Vaisala Oyj:n perustaja. Hän oli yksi suomalaisen korkean teknologian pioneereista, jonka pohjaton uteliaisuus ja kokeilemisenhalu yhdistettynä tieteelliseen lähestymistapaan johti verrattomiin keksintöihin. Tänäänkin hänen työnsä inspiroi opiskelijoita tässä pajassa.

Pajan historia

Vilho Väisälän pajan paikalla pidettiin aiemmin Sähköpajaa, jota luotsasi vanhempi yliopistonlehtori Kimmo Silvonen. Sähköpaja-tila perustettiin alunperin Otakaari 5:n tiloihin. Sähkötekniikan korkeakoulun siirtyessä pääosin TUAS-talolle Maarintie 8:aan, Sähköpaja sai uudet mutta pienemmät tilat vuonna 2017. Silvonen opetti pajassa suureksi menestykseksi muodostunutta Sähköpaja-nimistä kurssia, ja kurssi jatkuu vielä Silvosen siirryttyä eläkkeelle toistaiseksi. Hänen virittämänsä innostus elektroniikkaan elää ja heijastuu tämän päivän opiskelijoista pajalla, jota käyttää noin 500-600 opiskelijaa vuosittain.

Ketkä pajalla opettavat nykyisin

  • Jari Holopainen

    Vanhempi yliopistonlehtori

    Jari Holopainen opettaa maisteriopiskelijoita Antennas Workshop -kurssilla, jonka aikana tuotetaan erilaisia antenni-prototyyppejä pajalla.

  • Clemens Icheln

    Yliopistonlehtori

    Clemens Icheln jatkaa Kimmo Silvosen kehittämää Sähköpaja-kurssia. Kurssi on selvästi suosituin paja-kurssi ja sille osallistuukin vuosittain noin 300 opiskelijaa.

  • Petri Kärhä

    Johtava yliopistonlehtori

    Petri Kärhä opettaa pajalla Elektroniikkapaja-kurssia. Se on 3.-vuoden kandikurssi, jossa rakennetaan sähköteknisesti haastavia prototyyppejä.

  • Juha Mallat

    Vanhempi yliopistonlehtori

    Juha Mallat opettaa pajalla Elektroniikkapaja-kurssia.

  • Lauri Palva

    Yliopistonlehtori

    Lauri Palva opettaa pajalla Elektroniikkapaja-kurssia.

  • Salu Ylirisku

    Vanhempi yliopistonlehtori

    Salu Ylirisku opettaa Design Thinking and Prototyping -kursseja, kuten Advanced Prototyping ja Protopaja. Hän suunnitteli Sähköpaja Vilho Väisälän pajaksi muuttamisen ja johti sen verkkopalvelun kehittämistä.